Yhteydenylläpitämisenpäivä

Tiedän että ystävänpäivä oli eilen ja minulla olikin suuri motivaatio kirjoittaa jotain, mutta sain eilen myös uutisen jonka jälkeen ajattelin että voi olla parempi, kun jäädytän kirjoitus vimmani hetkeksi ja sanelen jotain vasta päivää myöhemmin.

 
Ihminen on laumaeläin. Ja minusta ystävänpäivä edustaa ehdottomasti, ainakin meillä suomalaisilla sitä, laumahengen ylläpitämistä, kun taas romaanisten- ja germaanistenkielien maissa päivällä on enempi romanttinen sävy. 

Pitäydytään nyt siis meille ominaisemmassa lauman hyvinvoinnin tukemisessa kuin sydänkonvehtien sävyttämässä liirumlaarumissa.

 
Asiaa sen enempää kaartelematta, sain eilen kuulla, että yksi minun tuttuni oli riistänyt itseltään hengen. 

Tapauksesta oudon tekee se, miten se vaikutti minuun. Nähkääs, yksi ehdoton vaikutus sillä oli se, että olen nyt tässä kirjoittamassa tunteitani teidän luettavaksi, aamuyöllä. 

Joko tapaus vei minulta unet, se antoi minulle ylitsevuotavan inspiraation, halun kertoa teille mitä tunnen tai sitten unirytmini on sekaisin. 

Itse luulen että vastaus on ennemminkin kaikkien edellä mainittujen yhteisvaikutus.

 
Jotta ymmärtäisit minun motiiviani kirjoittaa, pitää kertoa tästä itseltään elämänlangan katkaisseesta henkilöstä. 

Me olimme samalla ala-asteella, hän oli minua vuotta nuoremmalla luokalla, mutta koska ala-asteeni oli varsin kotoisa kyläkoulu, vain muutamalla luokkahuoneella, olimme toisinaan samalla jaetulla luokalla. 

Miten hänet muistan, niin hän oli aina hymyissä suin, kaikkien kaveri, ei kiusattu tai muutenkaan ongelmissa kenenkään kanssa. Siis jotain hyvin erilaista mitä Anssi Kela kertoo kappaleessaan "Ilves". 

Voisin jopa luonnehtia, että hän oli yksi luokkansa positiivisuudenlähteistä. Valittiin ensimmäisinä jalkapallojoukkueisiin ja oli haluttua seuraa ryhmätehtäviin.

 
En siis vain voi käsittää miten niin kiltti ihminen voi tehdä itselleen niin radikaalin teon. 

Yksityisyyden suojaamiseksi en kerro tapauksesta sen enempää kuin, kaikesta päätellen on teko ollut vakaasti harkittu ja pitkän suunnittelun tulos. Valmistelut ovat vaatineet paljon, eikä ole ollut mikään hetken mielijohde ja se tässä ehkä eniten koskettaakin. 

Miten ihminen päättää, päättää päivänsä niin vakaasti harkiten ilman että kukaan edes kykenee tekemään asialle mitään. Ja siis en todellakaan syytä hänen lähipiiriään, sillä vaikka olisimme joka päivä tekemisissä henkilön kanssa, joka on päätöksensä tehnyt, emme sitä kuule. 

Minäkin kun kuulin tapauksesta, aloin heti miettimään, että mitä olisin voinut tehdä toisin? Miksen ollut enempää yhteyksissä häneen? Kaikki tämä alkoi seilaamaan omassa hölmössä pienessä inhimillisessä ihmisapinan mielessäni, vaikka emme hänen kansaansa ole varmaan edes kunnolla puhuneet, sitten ala-asteen. 

Laumaeläin sisälläni huolestui oman laumansa jäsenestä, vaikkakin hyvin kaukaisesta sellaisesta.

Vaikka me kaikki puhumme samaa kieltä, on meillä jokaisella siltikin omat kommunikaatiotapamme. 

Minulla se on tämä kirjoittaminen. Tässä minä kerron juuri sinulle, että mitä minä ajattelen. Miten minä koen asian ja mitä se tuo minun mieleeni. 

Jollekin toiselle se on vaikka musiikin tuottaminen maailmaan muiden korville. Tai joillakin se on juuri sitä musiikin kuuntelua. 

Kuullut kappaleet saavat aikaan ajatuksia, jotka taas luovat meille tunteita ja yhdessä koetut tunteet rakentavat lauman. 

Kommunikaatiotyylejä voisi sanoa siis olevan lähes yhtä monta kuin on ajattelutapoja. Ja niitä taas on tasan niin monta kuin on meitä ihmisiä.

 
Vaikkakin on kommunikaatiotapoja lukematon määrä, me silti ymmärrämme toisiamme. Kun meidät kuullaan, tuo se laumantuntua, joka taas luo tunteen turvasta ja siitä että olemme osa jotain suurempaa. 

Sinäkin joka nyt luet tätä kirjoitusta, näinkin pitkällä, kuulut minun laumaani ja minä sinun. Pyydän, jos sinulla on sanottavaa, kerro se minulle, keinolla millä hyvänsä. Sillä koska sinä kuulet minut, minä haluan kuulla sinut. 

Kaipa se sieltä ihmisluonnosta löytyy syy sillekin, miksi etsimme kuumeisesti elämää ulkoavaruudesta. Pelkäämme sitä, että olemme yksin, eikä meitä kuulla.

Se onkin juuri se syy miksi minäkin kirjoitan tunteitani bittipaperille. Niin kauan kuin joku minun kirjoituksiani lukee, niistä tykkää ja kommentoi, tiedän että siellä toisella puolella on joku, joka kuulee minut. Joku kaiku minun huudoilleni saapuu luokseni joka kerta kun joku painaa yläpeukkua minun ajatuksilleni. Ja siihen turvallisuuden ja laumantunteeseen riittää yksikin jolle sanani eivät vain ole tyhjän täytettä naamakirjan syötteessä.

 
Olkoon siis tämä kirjoitus omistettu heille, joiden yhteys katkesi ja ääni katosi.