Valkeaa unelmaa?

Kun ulos katsoo, niin äkkiseltään erään kiven kovan kirjailijan kirjoitelma "Kevät oli tullut, kinokset olivat sulaneet, suojasti puhalteli tuuli, maa rupesi viheriöitsemään ja koivisto kävi lehteen." tuntuu varsin kaukaiselta haaveelta. En tiedä mistä tämäkin takatalvi juontuu, mutta lohduttautukaamme sillä, ettei se kauaa ole meidän riesanamme. Ainakaan toivottavasti.

Me suomalaiset, ainakin jossain määrin, olemme ihmiskansa, joka on haltioissaan niistä ensimmäisistä lumisateista, mutta näin kesänkynnyksellä lumen näkeminen suorastaan vituttaa. Ja siis vaikka et itse hehkuttaisi talven tuloa marraskuussa, niin vähintään kaupat pitävät siitä huolen, että joulufiiliksiä aletaan nostattamaan jo hyvästi ennen kuin halloweenin krääsät on saatu pois valikoimista.

En tiedä, mutta oletan että tässäkin on joku alitajuntainen fiksaatio kyseessä, että yhdistämme joululaulut ja lumen yhteen. Ja vaikka jommastakummasta ei pitäisikään, ne silti kuuluvat yhteen. Hieman niin kuin sinappi ja lihapiirakka. Hyvin harva lusikoi sinappia kitusiinsa ihan niikseen, mutta lihiksen parina on lähes yksinomaan ainoa ratkaisu. Sama on varmasti joululauluissa, jotka alkavat raikaamaan marketissa jo loka-marraskuussa, ensilumen introna. Ja se saa meidät suomalaiset jo varpaillemme, kun tiedämme mitä odottaa. Pakkasta, lunta ja ylimääräistä työtä selviytymisen edellä. Lumityöt ja kämpän lämmitys, tai varsinkaan lämmityspuiden haku lukeutuu hyvin harvan lempiaktiviteetteihin.

Ja nyt taasen näin neljä kuukautta joulusta, joululaulujen jo kauan sitten kadottua kauppojen soittolistoilta ja Mamban odotellessa omaa vuoroaan, jälleen satava lumi on kuin puuduttava talven outro. Liian pitkä, joka vain jatkuu ja pitää kuulijansa aisoissa aina vain uudelleen alkavalla ja kiihtyvällä trumpetti soololla. Perkeleen vaskisoitin, kun ei vain hiljene, vaan jazzahtelee menemään, kun muu orkesteri on jo pakannut pakun painuakseen vittuun keikalta.

En muista niin tarkasti lapsuuteni talvia, tai keväitä, että osaisin ottaa siihen kantaa, onko näin pitkään kituva talvi jotenkin erikoista, mutta jotenkin muistelisin, että lapsuudessani talvikin laitettiin pakettiin kerralla. Asiat olivat silloin selvempiä, kun nykyään kevätkin saa identifioida itsensä talveksi, jos hänestä siltä tuntuu.

Toisinaan sitä havahtuu siihen, kun miettii mitä nykyinen nuoriso ja lapset ajattelevat ja kokevat.

Tuossa taannoin, kun odottelin bussia, tarkastin kellonajan puhelimestani. Olimme juuri siirtyneet kesäaikaan ja tajusin etten ollut itse siirtänyt kelloa, vaan puhelin oli tehnyt sen minun puolestani. Hyvinkin kätevää, mutta siltikin olen sitä mieltä, että tästä viisareiden veivaamisesta tulisi luopua.

No joka tapauksessa, muistin miten ala-asteella yksi välituntien kestoriidan aihe oli se, että kenen kello on kaikkein oikeimmassa ajassa. Hyvin vahvoilla oli hän, joka kertoi synkronoineensa kellonsa teksti-tv:n kellon kanssa. Tähän kun selitykseksi riitti se, että se nyt vain on valtion virallinen aika, ja sen takia se näytetään siellä, jotta olisi koko kansalla saatavilla, jopa sodan hetkellä.

Tälle teksti-tv kandidaatille voittaja oli ainoastaan hän, joka kertoi kellottaneensa mikkihiiren kädet presidentinlinnan kellosta oikeaan aikaan. Sillä tokihan presidentinlinnassa kello on, josta kansa voi tiukunsa tarkastaa ja onhan valtionpäämies eittämättä vastuussa valtakuntansa virallisesta ajasta. Uuden presidentin tarttuessa vallankahvaan, adjutantti tarkastavaa ensimmäisenä johtajan kellon ja kaikki valtion kellot, myös teksti-tv:n kello, siirretään tämän kyseisen kellon kanssa samaan aikaan.

Nykyään, automaattisesti aikaansa tarkastavat kellot puhelimissa on varmasti karsinut tuonkin riitelynaiheen aivan minimeihin.

Meitä on myös kohdannut moni sen asteinen muutos, että meitä nämä potuttaa, mutta vain aika näyttää, hämmästelevätkö tulevat sukupolvet meitä ja meidän vaarallisia elämäntapojamme. Kuinka olemme suoraan sanottuna katsoneet kuolemaa suoraan silmiin ja nauraneet päin hänen kalpeita kasvojansa. Ja puhun nyt tottakai muovipilleistä. Noista hornan hormistoista, joihin meidät opetettiin, mutta ne on nyt viety meiltä pois ja vieroitusoireiltamme niitä takaisin janoamme. Nykyäänhän pillitkin ovat jotain pahvia, joka on kääritty muovikääreeseen ja tällä säästämme maailman tuleville sukupolville. Asiastahan voi olla montaa mieltä, mutta huomasin tuossa, että tämä pahvinen pilli, ja sen ongelmat kosteuden kanssa, ovat kyllä hyvin tiedossa valmistajilla, sillä pillimehunkin kyljessä on varoitusteksti pirteän keltaisen ympyrän sisällä "Huolehdi, ettei pillistä irtoa paloja lapsen suuhun".

Niin, kumpi tässä nyt elääkään vaarallisemmin, mikromuoveja imeskelevä vai pahvin paloja yskivä mukelo?

Mikromuoveista päästäänkin juohevasti toiseen viimeaikojen suureen puheenaiheeseen, eli pulloissa kiinni pysyvät korkit. Mikä helvetin hulluus on ihmisen ajanut keksimään tämänkin? Siihenkin kun joku on käyttänyt aikaansa ja saanut siitä jopa palkan. Tarkoituksenahan on se, että korkkikin menee palautukseen pullon kanssa, joka on itsessään hyvin sievä ja jopa suloinen ajatus. Mutta kysyn nyt kuitenkin, kuinka moni muumilimun ostanut muksu, pullon korkattuaan talloo korkin päälle ja kulauttaa raikkaan metsämansikkalimonadin alas, sen enempää merten meduusoja ajattelematta?

En sano, etteikö nämä olisi tarpeellisia ratkaisuja ongelmaan, mutta ovatko ne siltikään ne aivan oikeat askeleet paremman maailman edellä, sitä en tiedä. Suurimmat mikromuovien aiheuttajat, kun ovat autojen renkaiden kulutus, synteettisten vaatteiden peseminen sekä tottakai, muoviroskat. Jostain aikanaan luin, että jonkun arvioin mukaan, luonnon yleisin mikromuoviroska olisi tupakan natsa. Tupakkaakaan kun ei enää saa markkinoida, ei edes lapsille eikä terveystuotteenakaan, niin mietin, onko tässäkin unohdettu röökin haittavaikutukset, sen mukana, kun on julistettu, että maailmasta ajetaan savuttomampi. Tupakkatuotteet on piilotettu kansankatseilta kioskeilla ja niiden veroa jokainen hallitus nostaa ensitöikseen, mutta jotta merikilpikonnat Itämeressä eivät tukehtuisi muoveihin, mehukatti pitää ryystää pahvin läpi ja toivoa ettei oma muksu tukehdu kartonkiin.

Vain aika siis näyttää onko nämä ratkaisut samanlaisia päätöksiä, kuin lyijymaalin tai asbestin kieltämiset. Näillekin aikanaan naureskeltiin ja kuulemma kyseisiä artikkeleja on jopa hamstrattu, mikään kun ei peitä niin hyvin kuin lyijymaali tai eristä asbestin lailla. En tiedä onko nyt joku hamstrannut muovipillejä varastoon ja mikäli näin on, kuinka paljon nykyjunnut hänelle naureskelee. Ja ehkä muutkin kanssaihmiset.

Niin muuttuu maailma, Eskoni.