Suomi nousuun
Vaalihuuma sen kuin kiihtyy ja nyt hieman takapakkia ottaneen kevään merkiksi voisikin leikkisästi laskea hangesta nousevat ehdokkaiden mainokset, jotka lupaavat kuuta taivaalta, kunhan vain rustaat lappuun vaalikomission arvalla ehdokkaalle valitseman numeron. Toki maltillisempia lupauksia on, ja tietysti niitä yleismaallisia "Suomi nousuun".
Itse en aio äänestää ja vaikka kukaan ei siitä minulta kysynyt, avaan nyt tässä avoimessa kirjelmässäni Suomen kansalle hieman syitä siihen, miksei minua vaaliuurnilla tule tapaamaan, tai ole koskaan aikaisemminkaan bongattu. Mikäli et osaa ottaa vastaan toisen mielipidettä huumorilla, pyydän, lopeta lukeminen tähän. Kiitos.
Juuri tänään on hyvin helppo pukea sanoiksi minun äänettömyyteni vaaleissa. Ja syynä siihen on tuo viime öinen mystinen kadonnut tunti. Joku ehkä meistä ruojista muistaa kuinka muutama vuosi sitten oli tapetilla se, että onko tuossa kellojen veivaamisessa loppupeleissä yhtään mitään järkeä ja jos siitä luovuttaisiin? Voin muistuttaa sinua nyt, että asian tiimoilta EU-komissio teki ehdotuksen vuonna 2018, eli viisi vuotta sitten, että viisareiden edestakaisesta liikuttelusta luovuttaisiin. Seuraavana vuonna Euroopan parlamentti jopa hyväksyi aloitteen varsin selvällä enemmistöllä ja kaikki näytti niin varmalta. Hanke laukaistiin EU:n omaan ministeriöön ja, usko tai älä, siellä se edelleenkin jonkun pöytälaatikossa odottelee.
Syyksi tälle jo lähes päätetyn asian tyssäämiselle on kerrottu, että asian edelle on ajanut tärkeämmät asiat. Ihan äkkiseltään en keksinyt mitä isoja päätöksiä tässä olisi EU:n puolelta tullut, että tuo selitys minuun kyyniseen kyräilijään uppoisi. Ainakaan sillä tahdilla, että tämmöinen vähäpätöisempi, EU:n jokaista kansalaista koskeva päätös ei olisi siihen sirkukseen mahtunut mukaan. Ja kyllä, muistan että tässä on ollut varsin poikkeukselliset viime vuodet. Mutta siltikin, kuinka helvetin raskaat kynät ovat EU:n ministeriössä käytössä, jos ei lappuun, joka on jo puhuttu läpi, saada nimiä alle?
Me tavantallaajat, kuin myös päättäjät siis edelleen kääntelemme kelloja, kun joku lakeerikenkäinen liituraitapukuinen monokelisilmä ei saa tehtyä sitä pientä päätöstä sen lopettamisesta.
Jos kaikki olisi mennyt kerralla putkeen, olisimme olleet yhdessä ajassa jo toista vuotta.
Toinen esimerkki omaan mykkyyteni on virhe, jonka olen tehnyt tässä kuluvan viikon aikana. Olen nimittäin katsonut Lapinlahden Lintujen sketsisarjat Seitsemän kuolemansyntiä sekä Maailman kahdeksan ihmettä. Jos sinulla on aukko sivistyksessä niin, Lapparithan ovat helsinkiläinen huumorimusiikkiyhtye, jotka tekivät sketsikomediaa 80-90-luvuilla ja ovat keikkailleet tämänkin jälkeenkin. Tänä vuonna on orkesterin 40 juhlavuosi.
Sinällään virhe, jonka olen tehnyt ei ole se, että olen nyt nauttinut varsin laadukkaasta sketsiviihteestä, vaan se että vaikka nämä sketsisarjat sijoittuvat Suomen hulluimpiin vuosiin, 80-luvun nousukauteen ja 90-luvun lamaan, ovat niissä käsitellyt aiheet edelleen varsin ajankohtaisia.
Seitsemän kuolemansyntiä julkaistiin vuonna 1988 ja tässä sarjassa on muun muassa sketsejä "ratkaisuja asuntopulaan" joissa ratkaisuiksi ehdotetaan asumista mm. savustuspöntössä, ulkohuussin alla, pesukoneessa tai jääkaapissa. Sketsienhän idea oli silloin vallinnut asuntojen niukka saatavuus etenkin pääkaupunkiseudulla.
Toinen mainittava sketsi on "kansalaiset" jossa joukolle kansalaisia tulee joitain sangen mielenkiintoisia kuulutuksia ylemmältä taholta, kuten pankkien tiedotus "kyykkyyn, ylös, kyykkyyn, ylös, kyykkyyn, ylös, maahan, ylös, käännös vasempaan päin, käännös oikeaan päin, kyykkyyn, ylös!"
Maailman kahdeksan ihmettä tuli suomalaisten olohuoneisiin vuonna 1990. Kansaa sketsit viihdyttivät niinkin paljon, että sarja sai Venlan. Sarjassa esitettyjä sketsejä ovat muun muassa "Syö edullisemmin" jossa ruuan nouseviin hintoihin haetaan ratkaisuja syömällä niin laiturin styrox ponttonia popcornina kuin villapaidasta lankaa spagettina. Onneksi tähänkin on saatu ratkaisu näin 33 vuotta sarjan julkaisun jälkeen.
En voinut myöskään olla huomioimatta sitä, että Maailman kahdeksan ihmettä-sarjassa oli myös sketsi "hullunkuriset perheet" joka kaikessa lyhykäisyydessään oli pelikortti, jossa oli joku tunnettu perhe, kuten Holkerit tai Vennamot. Siis kuva, jossa on koko Harrin tai Veikon perhe ja koko yhtye nauraa irvokkaasti heille.
Minulla heräsi kysymys, että mitä jos tällä päivämäärällä joku tekisi samanlaisen sketsin meidän nykyisten ministerien perheistä, ehdittäisiinkö ensimmäistä jaksoa edes näyttää loppuun asti ennen kuin lähetys katkeaisi mystisesti.
Kysymykseen miksi en äänestä on siis varsin helppo hakea vastausta, ehkä jopa liiankin helppoa. En todellakaan usko, että seuraava eduskunta, sen hallituksen johdolla, joka nyt valitaan, saa aikaan yhtään mitään sen suurempaa kuin lukuisat hallitukset, ministerit ja päättäjät ennen sitä.
Minun uskoni äänestämisellä vaikuttamiseen on myös horjunut senkin takia, että viimeisin täyden vaalikauden toimintakykyisenä istunut hallitus on Lipposen 2. hallitus vuosilta 1999-2003. Silloin on siis viimeksi ollut valittu hallitus ilman kohusta tai skandaaleista johtuvia ministerien tai koko hallituksen eroamisia ja korvaamisia. Valittavana olevat poliitikot siis minun silmissäni kaikki "yrittävät puhuvat niin totta kuin osaavat".
Loppuun siis, kun summaa yhteen sen miten vähän konkreettisia asioita saadaan ajettua 200 apinan voimalla graniittikaltereiden takaa, siihen kuinka loppu viimein joku kuitenkin kääntää takkinsa kerran, jos toisenkin ennen seuraavia vaaleja, sen kanssa miten meillä on edelleen kahvipöytien polttavina puheenaiheina samat murinat mitkä olivat reilu kolme vuosikymmenystä sitten, en koe, että minun valitsemallani numerolla olisi mitään käytännön merkitystä siihen, miten sänkyni aamuisin petaan.
Siteeraan tähän vielä kevennykseksi Lapinlahden Lintujen kappaleen "Suomi nousuun" kertosäettä:
"Munakasta ei voi tehdä rikkomatta munia
Mutta miksi aina meillä kaatuu koko kanala?
Piti Suomi saada nousuun
Mutta tulikin wursti housuun."