Media pimento
On taas koittanut se vuoden synkin aika. Aika, jona ainakin itse elän pimeässä perunasäkissä tietämättä mitään ulkomaailman menosta. Ja ei, en puhu siitä, että päivä lyhenee molemmista päistä ja ulkona ei vielä ole valkeaa hankea valaisemassa. Puhun media pimennosta. On taas verotietojen julkaisun aika ja niiden syynäämistä ja penkomista. Ja tämä tietää ainakin itselläni sitä, etten juurikaan "uutissivustoja" availe ainakaan loppu viikkoon. Tietysti sarjakuvat pitää lukea, jotta se vähäinenkin mielenterveys pysyy tallella.
En vain ymmärrä meitä suomalaisia sen suhteen, että mitä kukaan tekee sillä tiedolla mitä joku on tienannut vuosi sitten? Minua ei voisi vähempää kiinnostaa edes mitä minun lähisukulaiseni ovat tienanneet vuosi sitten. En tee sillä tiedolla mitään. Parhaimmassa tapauksessa noista tienisteistä ei ole mitään tallella.
Välillä minusta jopa tuntuu, että tämä verotietovouhotus on vain median keksimä juttu ja kukaan ei edes huomaisi, jos ensi vuonna verotietoja ei julkaistaisikaan. Toisaalta sitten taas tiedän jopa omista tutuistani, jopa niistä, jotka lukevat tätä tekstiä tällä hetkellä, että siellä on muutama, jotka ostava tänään sen vuoden ainoan lehden marketin kassajonon päästä. Tuntekaa te pisto sydämessänne.
Mikä meitä suomalaisia sitten ajaa kyttäämään jonkun verotietoja? Siis kenelle tulee yllätyksenä, että jonkin sortin mediapersoona tekee enemmän tiliä kuin Veksi muottityömaalla? Ei se jumalauta voi olla kateellisuus. Miksi meidän jo muutenkin niin melankolisen kansan tulisi maksimoida vitutus sillä että peilaa omaa tilipussiaan vaikkapa Jaajon tienisteihin? Eihän Jaajokaan mitään huomattavaa tiliä tee radiojuontajana, vaan suurin osa tuloista tulee hänen yrityksistänsä, joissa on osakkaana tai omistajana. Yhtä lailla se Veksikin siellä muotinpohjalla voisi tehdä, kadehtivaa tiliä, jos vaikka omistaisi siivun yökerhosta Kampissa.
Miksi siis me melankolinen kansa pohjolasta olemme niin kiinnostuneita siitä mitä joku on tienannut? Eihän missään muualla ole tämänlaista ilmiötä kuin meillä Suomessa. Verotieto päivät on yhtä suomalaista kuin kalsarikännit, kaamosmasennus, sisu ja välikuolema. Yritä selittää jollekin ulkomaalaiselle sitä, että meillä läpeensä masentunut kansa silmäilee kerran vuodessa lehden oikein tarkkaan, kun julkistetaan verotiedot. Luulen että se perimmäinen syy verotietojen urkintaan on haaveilu. Meille on kasvanut semmoinen piilevä laskukone päähämme ja kun luemme vaikkapa nyt jo mainitsemani Jaajon verotettavista tuloista, laskemme automaattisesti, että mitä sillä rahalla olisi saanut. Osaamme jakaa jonkun verokuninkaallisen tulot omilla tienisteillämme ja näin saamme tietoomme, että kuinka paljon "parempaa elämää hän elää prosentuaalisesti itseeni verrattuna". Jos nuo tiennistit osuisi omaan tilipussiin niin autona voisikin olla Volvon sijasta joku kolme kertaa kalliimpi ja niin edelleen.
Ehkä tähän loppuun voisi tuumia sitä, että tuoko se raha sitä onnea? Sen enempää moralisoimasta kysymystä tyylillä "onko ura tärkeämpi kuin perhe" tai muuta vastaavaa, voisi todeta, että vaikka raha suoranaisesti ei tuo onnea, tuo se taloudellista varmuutta ja se tuo onnea. Mutta muiden verotietojen kyttääminen ei tuo kumpaakaan, ei rahaa eikä onnea.
Mutta kahvipöytäkeskusteluidenhan takia niitä verotietoja silmäillään, eikö niin?