Mä haluun viihdyttää?
Eilen tuli 16 vuotta kuluneeksi Kikan kuolemasta. Olin tuolloin yläasteella ja muistan edelleen elävästi hetken, kun sain kuulla suru-uutisen. Rinnakkaisluokan Juha tuli juosten portaita ylös ja tarrasi minua molemmista olkapäistä ja ravisti minua kuin säästöpossua, jossa kilisi vielä viimeinen kolikko. Hengästyneenä hän huohotti minulle "Kikka on kuollut!". Tähän en osannut sillä hetkellä vastata mitään sen nerokkaampaa kuin "kuka helvetin Kikka?".
Tämä voi niille, jotka minut paremmin tuntevat, tulla yllätyksenä, mutta silloin Kikan tapaiset suomipop tähdet eivät minun musiikkimakuuni kuuluneet, joka taasen oli kyllästetty raskaamman musiikkityylin edustajilla.
Kikka ei kuiskinut korvaani vielä moneen vuoteen. Vasta kun pääsin armeijasta reserviin ja aloin elämään huoletonta aikamiehen poikamiesaikaa, tuli Kikka vastaan Youtuben automaattitoistossa, ja se jos mikä oli rakkautta ensimmäisellä huivin heilautuksella. En osannut ymmärtää miksi joku tämänkaltainen daami on voinut olla minulta hukassa vuosia.
Kaksi vuosikymmentä tarkkaan ottaen, sillä minusta on video synnytysosastolta. Olen juuri saapunut tähän maailmaan ja sairaalan keskusradiosta soi, kukas muukaan kuin Kikka.
Se taisi olla jo sama ilta, kun olin jälleen "löytänyt" Kikan, kun esitimme hänen kappaleen 'Sukkula Venukseen' paikallisen juottolan karaokessa. Ystäväni Henkka ja Tomppa eivät olleet ihan niin perillä sanoista, vaikka ne näytöllä pyörivätkin. Ei ole helppoa lähteä kylmiltään esittämään kappaletta, jonka kuulee ensimmäistä kertaa. Uskonkin kuitenkin, että tuskin kukaan edes huomasi takertelevaa laulua, meidän lavashow'mme häikkäisessä kaikki tapausta todistamassa olleet. Kolme isoa, parrakasta miestä lääppii, halailee ja huokailee toistensa niskaan. Siinä olisi heikkohermoisempia alkanut ujostuttamaan.
Kun lopulta kappale loppui ja palautimme mikrofoonit karaokeisännälle, saimme raikuvat aplodit. Padot olivat suoraan sanottuna räjähtäneet auki. Päätimme että jatkossa esiinnymme yhtyeenä, jonka ristimme "Ryysyrannan sissikomppaniaksi" Irwinin ja Vääpeli Körmyn innostamana. Myöhemmin repertuaariimme tuli mukaan myös muitakin Kikan kappaleita.
Olemme varmasti maailman karvaisin ja yhteen lasketultaan massaltaan painavin Kikka tribuuttibändi.
Tuo perinne jatkuu edelleen, vaikkakin nykyään huomattavasti harvemmin, meidän komppaniamme levittäydyttyä koko valtakunnan alueelle. Olemme siltikin omilla tahoillamme tehneet pieniä sissihyökkäyksiä eri paikkakuntien baareihin ja esiintyneet niin sanotusti "soolona". Toki joskus olemme saaneet värvättyä alkuperäisväestöstä kapinallisia riveihimme.
Itselleni näin kävi viimeksi alku syksystä, kun olin yhdessä Kuopion keskustan baareista ja olin aikeissa esiintyä soolona, mutta kun mikrofonia hain, kysyi eräs tuntemattomaksi jäänyt neito, voiko laulaa kappaleen kanssani?
Kikka ei ole minulla jäänyt vain kappaleiden esittämiseen ja kontrastisen show'n luomiseen, vaan olen ottanut hänestä enemmän selvää. Opiskelu voisi olla kuvaavampi sana. Tämä rautarouvahan on ollut aikaansa edellä monessakin asiassa ja nykyäänkin hänestä voisi moni ottaa mallia.
Kikan saavutuksia voisi luetella vaikka kuinka. Muun muassa, hän toi playback esiintymisen Suomeen. Olkaamme asiasta mitä mieltä vain, yksin esiintyvälle artistille, kuten hän oli, tuo toimi.
Kikka oli myös ensimmäinen suomalainen naisräppäri kappaleellaan "Onnen nainenkin silloin vasta saa".
Mutta ennen kaikkea, Kikka oli seksipositiivinen, joka oli ja on vieläkin jotain täysin käsittämätöntä.
Tällä hetkellä Telluksen asukkaiden mentaliteetti on varsin harmaa ja samalla tuntuu, että vallitseva ilmapiiri ei ole koskaan ollut näin mustavalkoinen. Melkein joka asiassa on tasan kaksi vaihtoehtoa, joko olet meidän puolellamme tai meitä vastaan. En sukella sen syvemmälle siihen mitä tällä tarkoitan koska tahdon että jokainen tähän asti lukenut alkaa miettimään jotain puheenaihetta otsikoiden viidakosta, ja miettii, onko asiassa näin.
Itse ainakin koen asiat nykyään niin että tällä hetkellä on vain kaksi ääntä, jotka huutavat toisilleen koko ajan kovempaa ja kovempaa, eikä kumpikaan suostu kuuntelemaan toista.
Tai meitä, näiden äänien välissä.
Mitähän Kikalla olisi sanottavaa nykymaailman menosta? Kikka kun oli todella avoin ihminen. Kukaan ei ole tavallinen harmaa, vaan kaikki ovat huomionarvoisia. Tasa-vertaisia.
Kaikilla on oikeus olla onnellinen juuri sellaisena, kun on.
Kaikki saavat nauttia niin kuin tahtovat.
Ja jokainen saa olla sitä mieltä mitä ovat. Asiat eivät ole mustavalkoisia, vaan niillä on sävyjä.
Aivan kuten Kikan kappaleilla.
Ymmärrän täysin, miksi Kikka on iskenyt niin kovaa suomalaisten takatajuntaan. Kikka musiikillisesti sopii niin vauvasta vaariin tai muksusta mummoon. On Disco jumputuksesta hitaampaan iskelmään.
Kikan sanoitukset ovat viekkaasti kiusoittelevia, niin etteivät nuorimmat niitä ymmärrä, vanhempien punastellessa ja kikatellessa.
Ja Kikan esiintyminen ja ajatusmaailma oli kaikelle avoin ja otti vaikutteita jokaisesta. Kikka esiintyi aina sille yleisölle, joka häntä oli tullut kuuntelemaan, mutta siltikään hän ei ollut mikään kameleontti, joka muuntautuu muiden vaikutuksesta. Hän oli aina oma itsensä. Niin avoin hän oli.
Ja nyt kun olen tutustunut Kikkaan paremmin, ymmärrän paremmin sen miksi me, Ryysyrannan sissikomppanian trio, saamme niin raikuvat aplodit esiintymisemme jälkeen. Eivät ne ole meille vaan sille minkä puolesta me taistelemme.
Positiivista loppuvuotta just sulle.