Kirkonko rakentajia?

Me rakentajat emme pahemmin kuulu niin sanottuun Herran väkeen. Ja tiedän että tämä on nyt raakaa yleistämistä ja jopa jonkun mielestä ammattikunnan halventamista, mutta antakaas kun hieman avaan ajatuksiani.

Tiedän että meidän alamme yksiä kulmakiviä ovat olleet kirkonrakentajat, 1600-luvulta asti Suomen hirsikirkkojen ja myöhemmin kivikirkkojen rakennusmestarit. Ja että tälläkin hetkellä on jonkin asteisia "kartelleja" joidenkin uskontokuntien edustajien yrityksillä, mutta ei nyt sekaannuta tähän, vaan mietitään rakennusalaa noin niin kuin yleisesti.

Rakennusala on varmasti yksi maailman vanhimmista aloista maailmassa. Heti sen jälkeen, kun ihminen on kömpinyt luolasta pihalle, ja on tarvinnut rakentaa jonkin asteinen sateensuoja, on ensimmäiset kirvesmiehet alkaneet harjoittaa ammattiaan. Vanhempia ammattinimikkeitä on mahdollisesti vain kolme: metsästäjä, maanviljelijä/keräilijä ja se kolmas, joka jääköön mainitsematta. On siis varsin perusteltua sanoa, että rakennusala on varsin iäkäs. Mutta siltikin tuntuu, ettei se ole mihinkään kehittynyt noista ajoista, vaan edelleen rakennuksille pääsee kuka vain töihin, kuka nyt vain luolastaan pääsee ulos kömpimään.

Kirvesmiehiä on tarvittu aikanaan kaikilla teollisuuden aloilla. Jopa ensimmäisillä merimatkoilla oli mukana omat kirvesmiehet, joiden tarkoitus oli pitää puulaivoissa vesi rakenteiden ulkopuolella ja tuuli purjeissa. Rakennusalaa siis on tarvittu niin maalla kuin merellä, joten alamme ei ajan lisäksi tunne edes maallisia rajoitteita. Rakennusala on mennyt ensin sinne, minne ihmisen pitää päästä. Joskus hamassa tulevaisuudessakin kun alamme mahdollisesti asuttamaan aurinkokuntamme muita palloja, on siellä ensimmäisinä rakentajat, pioneerit.

Nämä edellä mainitsemani huomiot kulkevat varsin mukavasti käsi kädessä: rakennusalalle pääsee kuka vain mönkijäinen ja se että rakennusala mönkii aina ihmisen edellä.

Rakennusala on aina vetänyt puoleensa ammattilaisten lisäksi joitakin maailman heittiöitä. Muistan isäni kertoneen villistä 80-luvusta, jolloin mestarit ovat huudelleet puliukoille kadulla, että "pääsetkö huomenna töihin?". Mikäli puli oli aamulla työmaan portilla, oli naulareppu ja mesta valmiina odottamassa. Voisi jopa sanoa, että juopon kadulta on pelastanut tasan kaksi toisistaan paljon eroavaa polkua. Joko se on Herran sana, tai rakennusala. Toinen vaatii hieman enemmän omistautumista ja toinen tarjoa känsäisiä käsiä sekä tikkuja sormiin.

Rakennusala myös on varsin viinan huuruinen ammatti. En tiedä mistä se johtuu? En usko, että syynä on ainakaan valuviinat, peruskiven muurauksen ympärille järjestetyt juhlat, harjakaiset, sarviviinat, perjantai pullon arvonta tai muukaan alan tapahtuma. Tuskin syynä on sekään, että rakentajana pitää mennä sinne, minne muut eivät mene. Korkeuksiin kun pitää mennä, tarvitaan telineet, mutta kuka tekee telineet telineen tekijälle, ilman rohkaisua?

Vaikka puistokemistin silmissä on rakennusala vastakohtana kirkonmessuille, emme siltikään ole mitään saatananpalvojia tai kirkon kieltäjiä. Emme liiammin edes ateisteja. En edes tiedä mitä pakanoita me olemme, me vain rakennamme tulevaisuutta, sen enempää maallisen aikamme päätöstä ajattelematta.

Itse kuulun kirkkoon mutta tähän hätään en muista milloin olisin viimeksi käynyt kirkossa sisällä. Viimeisin kerta, jonka muistan, että puhuin papin kanssa, oli kun kummipoikani ristittiin ja taisin vitsailla jotain pyhän veden laskemisesta keittiönhanasta. Kummipoikani täyttää tässä kuussa 7 vuotta.

Vaikka me rakentajat emme paljoa Herrain pelkoa tunne, meillä on siltikin luottoa yläkertaan.

Meillä täällä Kuopion Neulamäessä toimii Kuopion kristillinen yhtenäiskoulu. Nyt koululle on alettu rakentamaan uutta koulurakennusta, komea hirsirunkoinen tupa mäenlaella. Eikä tässä ole mitään ihmeellistä. Mutta se mitä olen näin kirvesmiehen vinkkelistä ihmetellyt jo muutaman muun rakentajan kanssa, on se, että koko työmaa sai päälleen massiivisen sääsuojan, ennen kuin edes sokkelia muurattiin. Tunnetustihan me rakentajat, luotamme niin paljon yläkerran ukkoon, että tuppaamme jättämään jopa eristeet säiden armoille, tai toisin sanoen "Herran haltuun" ja sitten seiniin on lätkitty märkää karhuntaljaa.

Voisiko siis tästä tehdä jonkin arvoisen johtopäätöksen siitä, että kirkonväki tietää jotain enemmän, mitä me tavan harpinpyörittelijät ja siksi luottaa Herraan vähemmän, ainakin rakennusprojekteissaan?