Käyrä nousemaan?

Mulle Kikka on idoli. He jotka minut tuntevat, kyllä tietävät tämän. Minun karaoke-bravuurit ovat pääsääntöisesti Kikkaa, joihin kuuluu humalantasosta riippuen, mitä härskimpää koreografiaa. Osan mielestä se on vastenmielistä nähdä ison miehen keikuttamassa persettä tanssilattialla ja samalla laulamassa "sukkula Venukseen". Toisten mielestä se on raikuvien aploodejen arvoista. Kumpi vain, molemmat palautteet pitävät huolen siitä että rustaan uuden lapun ja vien sen karaoke-isännälle.

Myönnän että aluksi tämäkin oli minulle silkkaa vitsiä. Niin ja häpeäkseni pitää myös myöntää että löysin Kikan juuri samana päivänä kun hän kuoli. Muistan sen tilanteen edelleen. Eräs kaverini tuli yläasteen käytävällä sanomaan minulle että "Kikka on kuollut" ja minä kysyin että "kuka vitun Kikka?". Helvetti että hävettää... Toisaalta sitten taas minulla on todisteita siitä että löysin Kikan jo silloin kun synnyin. Minusta on olemassa video synnytysosastolta ja taustalla soi keskusradiosta, mitäpä muutakaan kuin Kikkaa.

Olen huomannut että elämme tällä hetkellä semmoisessa maailmassa jossa vähemmistöt sortavat enemmistöjä. Tarkoitan sitä että yhtäkkiä esim. seksuaalivähemmistöillä on enemmän valtaa kuin heteroilla. Feministit määräävät marssitahdin ja jos olet erimieltä, olet sovinisti ja sika. Tätä ei ollut silloin kun meillä oli Kikka. Hän toi meille ja jakoi seksuaalistapositiivisuutta. Kyseessä on ajatus, josta toivottavasti joku kaunis päivä kasvaa vielä aate, joka hyväksyy kaikki, mielipiteestään ja seksuaalisuudestaan huolimatta. Ei tarvitse sortaa tai kiusata ketään jotta itsellä olisi kaikki paremmin. Kun antaa muille tilaa olla oma itsensä, saattaa löytää itsestäänkin jotain uutta. Tottakai, vaikkapa juuri feministit voisivat ymmärtää Kikan sanoman väärin ja sanoa ettei hän tehnyt mitään hyvää naisen aseman eteen, mutta tällöin he ovatkin ymmärtäneet tuon sanoman väärin. He ovat ymmärtäneet jopa naisellisuuden väärin.

Onko se väärin jos on ylpeä itsestään ja tuo itseään esille ilman että tarkoitus on suututtaa tai ärsyttää ketään? Onko väärin olla positiivinen ja löytää jotain hyvää kaikesta, eikä aina vain miettiä kuinka muut ovat väärässä ja sortaneet minua omalla normaalillaan ja olemisellaan?

Nyt on Erika Vikman noussut otsikoihin Cicciolina kappaleellaan ja häntä tituuleerataan uudeksi Kikaksi, yhden biisin jälkeen. En tiedä onko tämä liiottelua, ennakointia vai mitä, odotan silti innolla mitä hänellä on antaa meille urallaan. Uutta Kikkaa hänestä ei kuitenkaan tule, sillä jokainen on vain oma itsensä. Kikka on Kikka, Cicciolina on Cicciolina ja Erika on Erika.

Toivon todella että Erika jatkaa omaa polkuaan, seuraten Kikan ja hieman jopa Cicciolinan jalanjälkiä, tehden meille seksuaalipositiivista musiikkia ja muuttaen meidän kaikkien suppeita ajattelutapoja. Laajentaen meidän kaikkien putkinäköä. Kuten nuo kaksi tekivät aikanaa. Rohkaisivat ja shokeerasivat.