Cogito ergo sum

Aina toisinaan, kun minulle tulee joku ajatus, jota alan enemmän pohtimaan, minulle iskee inspiraatio kirjoittaa mietteitäni muistiin. En usko, että olen mitenkään ihmeellinen sillä saralla, sillä onhan jo 1600 luvulla elostellut ranskalainen filosofi Rene Descartes lausahtanut selvällä latinalla "Cogito ergo sum", eli "ajattelen, siis olen olemassa".

En siis usko, että ajattelen sen enempää kuin kuka tahansa meistä, minä vain kirjoittelen niitä lähinnä itselleni muistiin ja ilokseni olen saanut huomata, että muutamat muutkin nauttivat niiden lukemisesta. Tosin en ole ihan varma, onko muiden mantelitumaketta kutitteleva aistiärsyke niinkään minun kirjoitukseni, vaan enemminkin se jokaisen oma pohdinta, jonka minä saan tökittyä liikkeelle samalla tavalla kuin Tom ja Jerry työntävät lumipallon rinteeseen piirretyissä. Mietteiden kasvaessa ja kiihtyessä yhä vauhdikkaimmiksi ajatuksiksi maailman menosta.

Kirjoitusteni johdosta kuulen toisinaan palautetta, että osaan kirjoittaa. Tätäkään en pysty kiistämään, olenhan valmistunut lähes puhtailla papereilla ala-asteelta, jossa yhtenä kriteerinä läpi pääsemiselle oli nimenomaan kirjoitustaito. Ei siis ole mitenkään ihmeellistä, että suomalainen osaa kirjoittaa, osaathan sinäkin lukea, koska juuri nyt luet tätäkin tekstiä. Ja koska osaat lukea, osaat myös kirjoittaa ja koska nämä molemmat sinulta onnistuu, sinä myöskin ajattelet, eli olet siis olemassa.

Nytkin mahdollisesti naamaasi hieman kiristävä hymynkareesta en voi ottaa itselleni täyttä kunniaa, sillä itsehän sinä jatkojalostit minun peräkkäin laittamiani kirjaimia sanoiksi, joista tuli lauseita, jotka taasen toivat mieleen ajatuksia, joista saattoi kasvaa mietteitä, ehkä jopa mielipiteitä.

Mikä sitten oli tällä kertaa se ajatus, joka sai motivaation kivet iskemään kipinää omassa pienessä mielessäni?

No, katsos, puhuin erään vanhan tutun kanssa tuossa aikaisemmin. Emme ole jutelleet vuosiin ja nyt vain ajattelin, että soitan ja kysyn että mitä hänen elämäänsä kuuluu näinä päivinä. En rupea hänen kuulumisistaan kertomaan, me suomalaiset, kun emme nauti siitä, että meidän asioistamme juorutaan, vaikka välillä tuntuukin, etten itsekkään ole niin hyvin perillä omista asioistani kuin muut.

Sen sijaan, kun hän sitten kohteliaisuuttaan kysyi minun kuulumisistani ja olin ne kertonut, hän sanoi jotain mikä kolahti kovaa. Tiedäthän, joskus se mitä joku sanoo, jää vain kaikumaan ajatuksiisi. Se pyörii loputonta mietteidenmäkeä alas, kasvaen koko ajan kokoa ja kiihdyttäen vauhtia. Ja pian tämä pohdinnan lumipallo on joko kasvanut liian isoksi ja se sortuu oman painonsa alla, tai sen vauhti on niin kova, ettei se enää pysy omassa tahdissaan. Niin tai näin, tässä vaiheessa on se alkuperäinen ajatus ikään kuin jakautunut useammaksi pienemmäksi palloksi, jotka jokainen jatkaa omaa kulkuaan rinteessä. Näistä yksi pallo on se pienen pieni ajatus että "nyt on kirjoitettava ajatustoimintani muistiin".

Tällä kertaa tämä alunperäinen ajatus, joka heitettiin rinteeseen kasvamaan, syntyi tuttuni heittämästä lauseesta "sinä sitten elät hieman erikoisempaa elämää", kuultuaan minun viimeisimmistä tempauksistani viimeisen viiden vuoden ajalta.

Itse en omaa elämääni pidä mitenkään erikoisena, ainakaan sen takia mitä milloinkin teen. Lähtökohtaisesti elämä on ihmeellistä, mutta se että sitä elää, ei pitäisi olla mitenkään erikoista. Minulle on monta asiaa täysin vieraita, mitkä jollekin toiselle on täysipäiväistä arkea. Minä en tiedä mitä jonkun toisen arkeen kuuluu, koska en ole päivääkään hänen kengissään viettänyt. On täysi mahdottomuus kertoa miten jollakin menee vain päälisinpuolin asiaa tarkastelemalla.

En osannut hänelle sanoa juuri muuta kuin että "minä vain elän minun ainoaa elämääni". Ja tämä on juuri sitä mihin minä uskon ja pyrin, sillä lähtökohtaisesti meillä kaikilla on vain yksi elämä. En ole vielä tavannut ketään kenellä olisi ollut enempää elämiä takataskussa käytettävänä, jos yhden elämän menettää.

En juurikaan usko mihinkään mutta toisaalta uskon melkein kaikkeen. Minulla ei ole mitään tiettyä uskonlahkoa, mutten myöskään ole uskomatta mihinkään. En ole uskovainen, enkä ateisti. Mutta se mikä minulle on tällä hetkellä varmuutta, on se, että meillä jokaisella on todistettavasti vain yksi elämä. Pyydän siis, elä se niin kuin sinä sen eläisit. Tietenkään kokoaikaa ei voi elää seikkailussa mutta pyritään jättämään mahdollisimman monta asiaa omaan historiankirjaamme.

Ei meistä tarvitse tulla mitään merkittävää, kunhan vain olemme me.